— Sinun kysymyksesi likeni totuutta enemmän kuin itse saatat aavistaakkaan: sentähden että hän äärettömässä itsekkyydessään pitää itseään Jumalana.
— Hm! Sitä en olisi luullut.
— Toisin ei voi selittää sitä, että hän vähääkään häikäilemättä ja melkein saatanallisella ilolla lausuu mitä kamalimpia herjauksia.
— Hänen lankeemuksensa on oleva kuin Luciferin lankeemus, huudahti nuorempi munkki kiihkeästi; — Lucifer, sinä, joka loistit tähtenä aikojen alussa, sinä olet nyt syösty maahan saakka, sinä mahtava!
Vanhempi munkki jatkoi:
— Sinä sanoit sydämessäsi: minä tahdon nousta ylös taivaaseen, tahdon rakentaa valtaistuimeni korkealle tähtien yläpuolelle, tahdon istuutua pyhälle vuorelle Luojan viereen; tahdon olla korkeampi kuin pilvet ja yhtä korkea kuin taivaan ylimmäinen.
— Ja kuitenkin, keskeytti hänet nuorempi, — pitää sinut sysättämän helvetin syvimpään kuiluun.
— Ja niinkuin kaikki uppiniskaiset enkelit, jotka liittyivät Luciferiin, saivat kärsiä saman rangaistuksen kuin hän, niin nekin jotka luopuvat oikeasta uskosta, saavat osakseen saman kohtalon kuin heidän viettelijänsä, pimeyden enkelit, joiden viekoittelevia ääniä he kuuntelivat.
Kiittäen saamistaan tiedoista tahtoi Lauri jättää munkit, mutta he kun nyt oikein olivat päässeet intoihinsa, jatkoivat yhä kertomuksiaan, miten Luther oli herjannut Moosesta ja muita Jumalan miehiä ja profeettoja.
Kun hän vihdoin väsyneenä ja alakuloisena oli päässyt heistä rauhaan, tuli hän pieneen vinttikamariinsa siinä varmassa päätöksessä, että hän likeisimmässä tulevaisuudessa palaa kotiin.