Hän oli persoonallisesti tutustunut Lutheriin ja tiesi, ettei hän ensinkään ole sellainen, jommoiseksi munkit olivat hänet kuvanneet.
Yksin vastustajien vihasta ja vainohalustakin saattoi päättää, että Luther oli suuri ja mahtava mies. Hänestä keksittiin mitä mahdottomimpia valheita ja hänen lausumikseen väitettiin mitä kummallisimpia sanoja, vaan jotta häntä voitaisiin vahingoittaa. Sanalla sanoen: uskonkiihkon häijyys käytti häikäilemättä kaikki mahdolliset aseensa pelätyn vastustajan sortamiseksi, mutta siitä huolimatta eivät myrkkynuolet, jotka häneen tähtäsivät, sattuneet.
Missään ei sanota, että Luther olisi kohdellut vastustajiansa muuta kuin tavallisella varovaisuudella. Eihän mikään olisi auttanut niin lukuisia vihamiehiä vastaan. Saatamme siis syystä edellyttää, että miestä, jolle oli uskottu niin suuri tehtävä, varjeli korkeampi voima kuin ihmisten huolenpito. Sentähden hän tyynenä, varmana kulki tietään, vaikka tuhannet vaarat vaanivat ympärillä.
Näitä asioita ajatellen saapui Lauri kotiin. Siellä oli häntä odottamassa kirje kuninkaan kanslerilta Lauri Antinpojalta.
Tämä pyysi häntä antamaan tietoja uudesta Lutherin saarnaamasta opista. Kuningas oli mielihyvällä lukenut useita hänen kirjoituksiaan ja huomannut ne ylentäviksi; ne viittasivat tietä pois pimeydestä, johon katolinen papisto oli kahlehtinut seurakunnan ja sentähden hänen armonsa tahtoi, että luterilainen oppi vähitellen oli saatettava maahan. Lauri vastasi paikalla ja ehkä vähemmin varovaisesti kuin muuten, siksi että hän juuri oli keskustellut katolisten kanssa. Hän kertoi miten hurjasti katolisen kirkon ystävät vihaavat uskosta luopunutta Lutheria, miten he vääntävät ja väärentävät hänen sanojaan ja kirjoituksiaan, käyttäen häpeällisimpiä valheita häntä halventaakseen.
"Yksityinen vakaumukseni", kirjoitti Lauri, "on että Jumala on määrännyt Lutherin korkeimpaan, pyhimpään tehtävään. Hänen käytöksensä on vaatimaton, hänen ajatuksensa nöyrät. Ja samalla on hän lujatahtoisin ihminen minkä ikinä olen nähnyt. Hän ei hiuskarvankaan vertaa luovu uskostaan ja vakaumuksestaan ja olenpa varma siitä, että hän polttoroviolla, liekkien keskelläkin vielä olisi valmis iloisella luottamuksella sen tunnustamaan. Herran avulla on Martin Luther voittoisana saavuttava päämääränsä; Jumalan mahtava käsi on lamauttava hänen vihamiehensä ja vastustajansa ja pienestä siemenestä on uusi oppi leviävä ihanaksi sadoksi, josta maat ja kansat saavat korjata siunausta.
"Aikomukseni on nyt heti palata kotimaahan ja hakea jotakin opettajanpaikkaa, jossa ehkä voisin vaikuttaa suuntaan, jonka aion valita kuljettavakseni."
Muutamia päiviä myöhemmin läksi Lauri Wittenbergistä, matkustaakseen
Lyypekin kautta vanhaan, rakkaaseen Ruotsiin.
Oli myöhäinen syksy eikä satamassa sattunut olemaan kuin yksi ainoa haaksi, jonka oli määränä purjehtia Tukholmaan. Neljä saksalaista ylioppilasta oli jo tinkinyt itselleen paikat ja vaivoin sai Lauri pienen, kurjan kopin makuusijakseen; sitä käytettiin tavallisesti säilytyshuoneena, mutta sattumalta oli se nyt tyhjä ja sentähden luovutettiin se hänelle.
Lasti oli jo ahdettu laivaan ja laivuri vain odotti tuulta, jotta pääsisi lähtemään.