Silloin saapui laivalle aivan nuori mies kahden kantajan seuraamana, jotka toivat hänen tavaroitaan.
Hän joutui heti kiivaaseen kiistaan laivurin kanssa. Tämä koetti puolustautua sillä, että hän oli unohtanut, nuorukaisen jo monta päivää aikaisemmin tilanneen kajuutan ja suorittaneen koko makson etukäteen, hän väitti, että kajuuttaan mahtuu kyllä viisi henkeä, mutta siihen ei nuorukainen tahtonut suostua.
Heidän kiistellessään kääntyi tuuli, ankkuri nostettiin ja kylmä, tikerä viima pullisti paikalla purjeet.
Nuorukainen päästi pelästyksen huudon.
Ylioppilaat nauroivat raakaa naurua.
— Nyt saatte kuitenkin tyytyä seuraamme, sanoi muuan heistä, laskien kätensä hänen olkapäälleen.
Nuorukainen väistyi hiukan, hänen kasvoillaan kuvastui avuttomuuden tuska. Samassa vei vihuri hatun hänen päästään ja tuuheat, aaltoilevat hiukset valahtivat hartioille.
— Tyttö!
Laivalla syntyi suuri hämmästys.
Ja yhtä suuri oli tytön häpeä ja kauhu. Turhaan taisteli hänen ylpeytensä, kyyneleet tulvivat väkisinkin silmiin, hän peitti kasvot käsillään.