Lauri kyllä ymmärsi ivan, mutta hän ei välittänyt siitä.
— Totta on, että minä sen teen säälistä tyttöä kohtaan, lausui hän yksinkertaisesti.
— Sama se minulle! Sitte pääsevät nuoret miehetkin vapaiksi, minulla ei ole halua eikä oikeuttakaan kytkeä heitä koppiin.
— Ei heillä ole hätää vielä!
Kun Lauri tuli kyökistä, istui hänen turvattinsa koppinsa edessä, turkki ympärillään. Levottomuus ja pelko katosivat hänen kasvoistaan, kun hän näki Laurin, ja sijaan tuli kaunis puna.
— Kiitos kaikkien pyhien! huudahti hän. — Te ette ole minua hyljännyt.
Lauri vei hänet pieneen koppiin.
— Te saatte asua täällä sillä ehdolla, että annatte minun olla valmistamassa ruokaa, sanoi hän.
— Minä autan teitä! huudahti tyttö vilkkaasti. — En ole niinkään huono ruuanlaittaja.
Kun laivuri kuuli, että ruoka saataisiin valmistetuksi ilman että hänen tarvitsisi seisoa peräsimen ääressä, niin hän suostui mihin tahansa; ennen kaikkea lupasi hän, ettei ylioppilaita päästetä kyökkiin.