— Se on totta.
— Måns Bryntenpoika on, likinnä teitä, rikkain ja mahtavin herra koko Itägötlannissa, mutta sen ohessa on hän kuninkaan ystävä ja se joka ryöstää häneltä tämän ystävän, tekee Jumalalle otollisen teon.
— Samaa mieltä olen minä.
— Minä olen siis tullut siihen johtopäätökseen, että se on velvollisuuteni.
— Pyhä velvollisuus, hurskas sisareni.
— Sattumalta, voinpa melkein sanoa kuin ihmeen kautta, tunnen minä nuoren tytön…
— Onko hän kaunis? kysyi Ture herra, maiskuttaen suutaan.
— "Kuin synti" olin melkein sanomaisillani.
— Todellako! ja Ture herran silmät loistivat.
— Hyvin nuori.