— Istukaa, lausui hän, osoittaen penkkiä ja istuutui itse vastapäiselle penkille.

Sillaikaa olivat hänen poskensa taas kalvenneet ja heikosti hymyillen sanoi hän:

— Tuletteko, Kaisa muori, minulle ennustamaan?

— Jos neiti kulta tahtoo!

— En, se olisi synti.

— Olkoon sitte tekemättä, tahtoisinkin vaan saada teidät terveeksi.

— Minulle ei kukaan voi mitään.

— Kai toki joku? Elisabet pudisti päätään.

— Enkö minä, eikö kukaan nainen?

Taas nousi tytön poskille arveluttava puna.