— En, sillä luulin ettei hän tahtonut sitä sanoa.
— Tuo kuuluu aika epäilyttävältä, mutta vaadin ainakin, että ensin näet sen naisen, jonka olen aikonut morsiameksesi.
— Mutta, teidän armonne…
— Älä estele, Lauri ystävä, sinä ja kansleri menette yhdessä, se on päätetty asia; minä lähden jo huomenna ja te tulette seuraavana päivänä. Jollet sinä huoli serkustani, niin, ole huoleti, minä en sinua pakoita avioliittoon, mutta pitää sinun toki nähdä hänet. Ja nyt Jumalan haltuun!
Kustaan suurimpia huveja oli solmia naimiskauppoja ja hän oli lähtiessä mitä parhaimmalla tuulella.
Mieluinten olisi Lauri heti palannut Upsalaan, mutta kunnioitetun kanslerin ja rakkaan veljen tapaaminen houkutteli sekin niin, että Tukholman matka pian täytti hänen ajatuksensa. Tosin kuninkaan kummallinen tuuma häntä hämmästytti, mutta hän ei edes tullut ajatelleeksi, että rikkoisi lupaukset, jotka sydämessään oli antanut Elisabetille. Sillä hänen kuvansa eli yhä hänen sielussaan.
Kustaa oli seuralaisikseen valinnut vain nuoria, ylhäisiä miehiä.
Suurella loistolla otettiin hänet vastaan herra Matiaksen talossa. Oli myöhäinen ilta ja tervatynnörejä ja soihtuja oli asetettu tien varsille valaisemaan. Kovasta syksytuulesta huolimatta oli isäntäväki molempine lapsineen portaiden juurella ottamassa vastaan ylhäistä vierasta.
Kustaa oli iloinen ja ystävällinen, kuten aina; hän jutteli reippaasti Matiaksen kanssa, kiitteli Brigitta rouvaa komeista valmistuksista ja nipisti Elisabetin poskia, sanoen, että hän kyllä hankkii niihin enemmän väriä.
Samana iltana hän yksityisessä keskustelussa kysyi isäntäväeltään, suostuvatko he siihen, että hän rupeaa heidän tyttärensä naittajaksi.