Molemmat vastasivat, että tyttö on antanut rukkaset usealle ylhäiselle kosijalle, vaikka he niin mielellään soisivat, että hän joutuisi onnelliseen avioliittoon.
— Minäpä rupean ajamaan asiaa, sanoi Kustaa hymyillen, — toivottavasti saan sen päättymään kaikkien tyytyväisyydeksi.
Illalla olivat hauskat tanssiaiset ja nuori kuningas tanssitti neitosia ilolla ja riemulla. Tanssin aikana sai hän myöskin kuiskatuksi Elisabetille, että hän pyytää häntä seuraavana aamuna kl. 8 tulemaan luokseen.
Siihen aikaan noustiin tavallisesti kl. 4, joten kahdeksan aikaan päivä jo oli kulunut koko pitkälle.
Sykkivin sydämin noudatti Elisabet käskyä, käsittämättä mitä kuningas tarkoitti. Mutta hetkisen istuttuaan hänen rinnallaan, oli hän jo kertonut hänelle merkillisestä matkastaan ja että hänen Lauri Pietarinpoikaa oli kiittäminen elämästään ja hengestään. Tarkkaavasti kuunteli kuningas hänen kertomustaan, se näytti häntä liikuttavankin, mutta hetkisen perästä hän virkkoi:
— Tänään minä kauniille serkulleni ojennan hänen tulevan puolisonsa käden.
— En ikinä ota sitä! huudahti tyttö. — En mene naimisiin.
— Mutta kun minä tahdon.
— Minun sydämeni tunteita ei kukaan voi pakoittaa. Elisabetia kummastutti, ettei kuningas häntä käsittänyt, vaikka hän tiesi, että hän jo oli lahjoittanut pois sydämensä.
— En tahdo pakoittaa sinua, sanoi hän hymyillen, — mutta anna hänelle rukkaset minun läsnäollessani.