Hän olisi mielellään valinnut kuningattarekseen jonkun maan omista sinisilmäisistä neitosista; joskus muistui hänen mieleensä nuori tyttö, jonka hän välistä oli nähnyt, mutta hän ei muistanut missä. Mutta jos hän valitsee morsiamensa kotimaisesta perheestä, niin siitä syntyy kateutta ja eripuraisuutta ja sellaista hän on nähnyt tarpeeksi.
Sitäpaitsi oli hän vastatehty kuningas, jonka arvoa maailman silmissä piti korottaa muiden Euroopan ruhtinaiden tasalle; mutta liian ylhäistä morsianta ei hänen tehnyt mieli, eikä morsian myöskään saisi olla riippuvainen liian mahtavista sukulaisista.
Kuningas Sigismundin tyttären hän olisi ottanut, mutta ne kaupat teki arkkipiispa tyhjiksi; piti ruveta etsimään uutta morsianta.
Eräänä päivänä tuli hänen luokseen vanha tuttu — vuoroin ystävä, vuoroin vihamies, — Herman Israel.
Aina hänet nähdessään synkistyi kuningas ja hänen kulmakarvansa rypistyivät.
— Armollinen herra, alkoi viekas saksalainen, — tänäpänä en tule luoksenne raha-asioissa.
— No minkätähden sitte?
Herman Israel katsahti ympärilleen nähdäkseen, oliko hän kahden kuninkaan kanssa, ja virkkoi sitte:
— Tulen toimittamaan kuninkaalle morsianta. Kustaa säpsähti.
— Mistä se on kotoisin? kysyi hän.