Mutta tanssi jatkui, soitto helisi ja ilo loisti kaikkien silmistä.
— Käykö kuningattareni vielä kerran tanssiin? kysyi kuningas vilkkaasti.
— En, minua väsyttää!
Kustaa katsoi häneen kummastuneena, eikö hän käsitä, että hän, kuningas, tahtoo tanssia hänen kanssaan? Eikö hän ehkä koskaan tule häntä käsittämään? Ja pois kuningas läksi. Hänen katseensa sattui kauniiseen Birgittaan, joka suruissaan kuin haavoitettu kyyhky istui pää kallellaan.
Reippaasti astui kuningas hänen luokseen.
Tyttö punastui ja oikaisihe suoraksi.
— Te olette niin herttainen ja lempeä, virkkoi Kustaa, — ja saatatte samalla olla niin julma.
— Minäkö, teidän armonne?
— Juuri te, kaunis neiti!
— Ketä olen loukannut?