1.
TAISTELU UUSIEN JA VANHOJEN OLOJEN VÄLILLÄ.
Surkeasti olivat vanhan valtiohovimestari Ture Jönsinpojan toiveet pettäneet.
Hänellä oli kolme poikaa, mutta ainoastaan nuorin, tuomiorovasti
Göran, kuului hänen puolueeseensa.
Molemmat vanhemmat, Juhana ja Lauri, olivat kuninkaan vilpittömiä ystäviä.
Ture herra oli sitä mieltä, että Kustaa oli saanut aikaan Juhanan ja Kristina Gyllenstjernan naimiskaupat ja samalla kumonnut kaikki hänen oivalliset suunnitelmansa.
Juhanan itsepintaisuuden hän kyllä tunsi ennestään, mutta ettei nyt
Kristina rouva edes poikansa tähden…
Ture herra koetti kaikkia keinoja: hän vetosi järkeen, hän selitteli ja pyysi, mutta turhaan. Kristina sanoi, että hänen poikansa on liian helläluonteinen. Hänestä voi tulla hyvä perheenisä, mutta kuninkaaksi ei hän sovi, ja äiti on aina varoittanut ja tulee aina varoittamaan häntä kallistamasta korvaansa sellaisille puheille sekä kehoittamaan häntä pysymään kuninkaansa uskollisena alamaisena ja rakastavana ystävänä.
Tuollaista kunnianhimon puutetta ei Ture herra voinut käsittää. Hän oli ollut naimisissa Kustaa herran tädin, Anna Vaasan kanssa ja monta vuotta laamannina Länsigötlannissa ja siihen perusti hän vaatimuksensa. Kuinka mainiosti hän osaisikin johtaa nuorta Sturea; jos todellakin oli niin hullusti, että hän luuli olevansa kykenemätön hallitsemaan, niin ei hänen todellakaan tarvitsisi muuta kuin pidellä valtikkaa käsissään, sillä kyllä Ture herra pitäisi huolta hallinnosta.
Harvoin joutuu ihminen siihen pulaan, ettei toinen huoli korkeinta mahtia, ja sentähden Ture herra yhä pysyi toivossa. Jolleivät muut tahdo murtaa Kustaan valtaa, niin kyllä hän sen tekee; parempi käydä suoraan asiaan käsiksi kuin ruveta vehkeilemään lapsen selän takana, sillä silloin joutuu jonkillaiseen vastuunalaisuuteen.