Eikä siinä kyllä, vaan Kustaa Trolle läksi Meklenburgiinkin pyytämään apua. Hän oli aivan väsymätön. Kristian oli tullut tosi katoliseksi, kyllä hän ansaitsee apua ja hän korvaa tuhatkertaisesti jokaiselle, joka häntä auttaa.
Papit aivan vimmastuivat; he ottivat kirkoistaan kullat, hopeat ja kalleudet ja lähettivät ne Hollantiin Kristianille.
Tästä avusta lupasi Kustaa Trolle, Kristianin puolesta, heille sekä kruununläänejä että panttauksia ja velvoitti oman tuomiokirkkonsa, hiippakuntansa ja kaikki jälkeentulevansa arkkipiispat antamaan heille varmaa takuuta, kunnes heidän kirkkonsa ja luostarinsa olisivat saaneet täyden korvauksen.
Matkaa valmistaessa yltyi Kristianin intomielisyys äärimmilleen; hän ei tuntenut muuta kuin vihaa, hänen elämänsä tarkoitti ainoastaan julmaa, veristä kostoa!
Hän osoitti nyt omaavansa suuren toimintavoiman, joka tähän asti oli ollut kuin horroksissa, ja sentähden sujuivat sotavalmistukset hyvällä vauhdilla. Lokakuun 26 p:nä v. 1531 läksi laivasto matkaan Medenblickistä Länsifrislannissa. Siinä oli 25 purjetta ja sotajoukkoon kuului 8,000 miestä.
"Mutta", sanoo kronikka, "taivaallinen Jumala, joka on kaikkien tyrannien vihollinen, pani jo heti järvessä hänen kanssansa toimeen suuren tappelun".
Hirveä myrsky hajoitti laivaston, heitteli toisia laivoja Skotlannin rannoille ja toisia Vikenin kallioita vastaan, mutta koko laivasto vahingoittui niin, että jokikinen laiva oli hylkynä.
Kaikki laivat, jotka kuljettivat ratsuväkeä, muonaa ja tykistöä, hukkuivat.
Viidellätoista laivalla saapui Kristian marraskuun alussa Norjan satamiin, mutta nekin laivat olivat niin kurjassa tilassa, että melkein koko väestö oli paleltumaisillaan tai nälkään kuolemaisillaan.
Muiden vastoinkäymisten lisäksi tuli vielä niin kova pakkanen, että useimmat sotalaivat jäätyivät satamiin, joihin ne olivat päässeet hakemaan apua ja pelastusta.