Kun he olivat päässeet talon nurkalle, sanoi Olli:
— Olen aikonut…
— No, mitä?
— Mennä kuninkaan luo.
— Sinäkö?
— Ja sinä myös.
— Hyvänen aika!
— Taidamme sentään olla liian halvat…
— Kyllä vaan olemmekin! Sitte he erosivat.
Muori vaan itki, huojutellen ruumistaan edestakaisin ja vaikeroiden; ei hän huolinut sianlihasta eikä hanhenrasvasta, ja kun Leena pyysi häntä syömään kalaa, niin otti hän palasen hyppysiinsä ja nuoli kastekkeen lautaselta, veistä käyttämättä.