— Olkaa hyvät.

— Ehkä te olette hänen tyttärensä?

— Olen kyllä.

— Ja niin laiha… sitte teillä varmaan on sydänsuruja! huudahti johtaja, kietoen kätensä tytön ympäri.

Samassa seisoi Olli hänen rinnallaan. Hän ei puhunut mitään, mutta johtaja ymmärsi hänen katseensa, päästi paikalla Leenan ja lausui nauraen:

— Vai niin, vai niin. Kyllä minä nyt ymmärrän koko jutun… Onnea vaan!

— Muistakaa pojat, että joka kaappi ja kirstu on tarkastettava!

Olli seurasi miehiä, mutta Leena jäi pihaan. Häntä niin kovasti hävetti ja kuitenkin tuntui samalla niin suloiselta, kun ei kukaan pilkannut heidän rakkauttaan.

Melkein samat tunteet liikkuivat Ollin mielessä; vieraat kohtelivat häntä Leenan tähden kunnioituksella ja hän kasvoi omissa silmissään. Äkkiä he olivat käyneet toisilleen entistä tarpeellisemmiksi.

Tarkastus ei tietysti tuottanut mitään tuloksia. Mutta vanhan tavan mukaan ei kukaan kestittämättä saanut lähteä talosta; olutta tarjottiin sentähden runsaasti ja kului hyvän aikaa ennenkuin päästiin lähtemään.