— Nyt lähdemme, miehet, puhui hän sitte sotamiehille, — mutta minä tahdon olla edellimäisenä ja tulkaa te perässä, jotta näkyy mikä mies minä olen.
Kaikki suostuivat ehdotukseen, koska Maunu oli heitä niin runsaasti kestittänyt.
Ylpeä vuoritilallinen odotti, että kuningas erityisesti antautuisi keskusteluihin hänen kanssaan, mutta kun hän sitte oli kiivennyt mäelle ja kuningas tapansa mukaan antoi sotaväen piirittää kansan, niin alkoi hänestä tuntua hiukan kolkolta.
Kuninkaan etevimmät miehet puhuivat ensin.
Läsnä oli Lauri Siggenpoika (Sparre), herra Jon Olavinpoika
(Gyllenhorn) ja Iivar Fleming.
Lausuttiin ankaria sanoja ja jo alkoivat talonpojat pelätä, ettei tämä asia pääty niinkään helposti kuin he olivat toivoneet.
Sitte puhui kuningas itse.
Mutta hänen puheensa liikutti taalalaisia siihen määrään, että he kaikki lankesivat polvilleen.
— Muistakaa, sanoi hän, — mitä täällä viisi vuotta sitte luvattiin ja päätettiin, tai aiotteko pitää minua leikkikaluna, jonka joka vuosi pitää ilvehtiä teidän tahtonne mukaan. Olkaa varmat siitä, että tämä tulee olemaan viimeinen leikki, sillä joko on Taalainmaa tästälähin käyttäytyvä kuuliaisena lääninä, tai hävitetään sen viljelys maan tasalle. Sillä vihollispesänä ei se saa olla, mieluummin pidettäköön sellainen puhdistus, ettei tästä päivästä alkaen täällä kuulla kukonlaulua eikä koiran haukuntaa. Siitä voitte olla varmat.
Taalalaiset rukoilivat ja vaikeroivat.