Sitte kysyi kuningas, tahtoivatko he maakuntansa rajan Brunbäckin joelle, niinkuin Maunu Niilonpoika ja hänen puolueensa oli määrännyt, vai saisiko maan kuningas mennä sen yli, kysymättä lupaa Långhedenin yläpuolella olevilta asukkailta ja pyytämättä vuoritilallisten ja ehkä muidenkin suosiollista suostumusta.
Kuningas kääntyi kaikkien kokoontuneiden, sekä ritarien että rälssimiesten, pappien, vuoritilallisten ja rahvaan puoleen, kysymään kaikilta, joilla on järkeä, ovatko he kuulleet tai nähneet, että jossakin valtakunnassa alamaiset käyttäytyisivät niin hävyttömästi, että he oman päänsä mukaan mestaroisivat herraansa ja kuningastansa, jolle he ovat tehneet uskollisuus- ja kuuliaisuusvalan.
Vai olisiko heistä ollut oikein ja kohtuullista, etteivät Ruotsin entiset valtionhoitajat, Sten Sture vanhempi, Svante Sture ja Sten Sture nuorempi, olisi uskaltaneet kulkea Brunbäckin joen toiselle puolelle ennenkuin olisivat saaneet luvan Taalaista.
— Se on kohtuutonta! huudettiin usealta taholta.
— Se sotii Jumalan käskyjä vastaan! vastattiin toisaalta.
— Taalalaiset ovat käyttäytyneet levottomien ja uppiniskaisten alamaisten lailla! puhui voimakas ääni.
— Niin ovat!
— Niin, niin!
Näin nuhteli yleinen mielipide ja taalalaiset kuuntelivat häpeillään.
Entä Maunu Niilonpoika?