— Tietysti tahdon, mutta eihän tässä nyt niin kiirettä ole.
— Onpa kyllä! Sillä nyt juuri painaa häntä suru — Agneta rouvan ääni oli ylenkatseellinen, — ja se, joka ensinnä ojentaa hänelle lohduttavan käden, on hänen silmissään enkeli.
— Ethän toki tarkoittane, että minun…
— En, minä itse tulen hänen silmissään siksi, virkkoi rouva nauraen; — kun minä suostun ottamaan osaa vehkeisiinne, niin tahdon toimia niinkuin hyväksi näen.
— Nyt on menestyksemme varma! huudahti Ture innokkaasti; — jollen pelkäisi epäluulon syntymistä, niin totisesti lähtisin itse herra Månsin luo.
— Kyllä minä lähden, mutta en ymmärrä, että tässä mitään kiirettä on, sanoi Niilo herra.
Mutta hyvästi jättäessä puhui hän Turelle:
— Lähettäkää hänet taivaan nimessä tänne niin pian kuin suinkin!
— Voitte luottaa minuun! huusi herra Ture, mutta lisäsi nauraen itsekseen: — onpa se Måns Bryntenpoika onnen suosikki!
Muuan vierailu oli häneltä vielä tekemättä.