Kustaa lähetti taaskin viestin Lyypekkiin. Hän ei enään "voi eikä saata antaa kaupungille näitä etuoikeuksia; sellainen menettely sotisi hänen valaansa ja velvollisuuksiaan vastaan, sillä olihan hänen alamaistensa ja kaupunkiensa etu tässä kysymyksessä, varsinkin tuottaisivat nuo oikeudet Tukholmalle ääretöntä tappiota ja herättäisivät katkeruutta hallituksessa, jonka aina täytyisi peljätä kapinoiden ja kaikellaisten levottomuuksien syntymistä".
Lyypekki ei kuitenkaan tahtonut antaa perään ja silloin uhkasi kuningas tulevilla herrainpäivillä Tukholmassa lakkauttaa kaikki Hansakaupunkien vapaudet Ruotsissa.
Tosin ei uhkausta pantu täytäntöön, mutta se herätti tavatonta suuttumusta, jota vielä lisäsi Ruotsin tekemä liitto Hollannin kanssa.
Itämeren rannalla olevilla Hansakaupungeilla ei ollut mitään teollisuuslaitoksia eikä mitään raaka-aineita ja niiden koko kauppa rajoittui siihen, että ne pohjoisista maista toivat sikäläisiä tuotteita ja sinne veivät ravintoaineita ja taide-esineitä, joita he muista maista olivat hankkineet ja joita Ruotsissa halukkaasti ostettiin.
Niiden kaupalla ei siis ollut lujaa perustusta ja se joutui vaaranalaiseksi niinpian kuin muut kauppavaltiot rupesivat tuomaan Ruotsiin tarvittavia tavaroita ja viemään ulkomaille sen tuotteita.
Kun Hojan kreivi ja arkkipiispa Johannes Magnus v. 1525 olivat Lyypekissä keskustelemassa Tanskan riidasta, sattui sinne samaan aikaan muutamia lähettiläitä Hollannista. Nämä ilmoittivat ruotsalaisille herroille, että hallitsijatar Margareeta haluaisi rakentaa kauppaliittoa Ruotsin ja Alankomaiden kesken.
Vaikka asia sekä kreiville että arkkipiispalle oli aivan odottamaton, pitivät he sitä maalle niin tärkeänä, että he lähettiläiden kanssa tekivät sopimuksen, jonka voimaanastumiseen sentään tarvittiin kuninkaan vahvistus.
Tulos oli, että seuraavana vuonna (1526) tehtiin sopimus, joka määräsi kahden vuoden aselevon. Alankomaiden valtioiden ja Ruotsin välille, jona aikana määrättyjen ruotsalaisten merikaupunkien tuli olla avoinna alankomaalaisille laivoille. Tuoduista tavaroista oli maksettava tavallinen tulli. Pian ryhdyttiin keskusteluihin myöskin Hollannin, Brabantin y.m. kanssa vapaasta ja esteettömästä kaupasta, niin että Ruotsin ja näiden maiden asukkaat vapaasti ja vaaratta voisivat käydä toistensa satamissa ja kaupungeissa, siellä ostaa ja myydä tavaroita, kuitenkin suorittamalla sen tullin, joka muinoin oli ollut tavallinen.
Suolaa piti tullitta saada tuoda maahan.
Hallitsijatar Margareeta lähetti Ruotsin kuninkaalle ne suulliset terveiset, että vapaa kauppa huomattavasti oli edistänyt hänen maatansa ja kaupunkejansa, ja kehoitti häntä valtakuntansa ikihyväksi noudattamaan esimerkkiä, kutsumalla maahan vieraita kauppiaita ja kaikin tavoin edistämään kauppaa antamalla sille vapauksia.