Samaan aikaan hyökkäsi Kristian, Hollannin avustamana, Norjaan.
Silloin käyttivät lyypekkiläiset tilaisuutta hyväkseen ja koettivat antaa kilpailijoilleen kuoliniskun.
He tarjosivat kuningas Fredrikille apua niillä ehdoin, että Hollantia vastaan tehtäisiin liitto. Se olikin jo melkein valmis, kun Alankomaista saapui sanansaattajia ilmoittamaan, että ainoastaan yksityiset maakunnat olivat auttaneet Kristiania, eivätkä suinkaan vapaehtoisesti, vaan pakosta.
Ja nämä sitoutuivat nyt olemaan Kristiania auttamatta ja lupasivat, etteivät lähetä ainoaakaan kauppalaivaa Norjan satamiin, niin kauvan kuin virkaheitto kuningas on Norjassa.
Täten palasi hyvä sopu Alankomaiden ja pohjoisten valtojen välille ja entistä ahkerammin purjehtivat hollantilaiset pohjoisilla vesillä.
Mutta Lyypekin viha yltyi äärimmilleen.
Kahden nuoren, kekseliään seikkailijan oli onnistunut saada käsiinsä kaupungin hallituksen ohjat, ja kokeneet miehet, jotka tähän asti onnellisesti olivat ohjanneet laivaa karien ja kallioiden välitse, olivat tulleet työnnetyiksi syrjään.
Markku Meyer, entinen seppä, hyväpäinen, kunnianhimoinen ja ennen kaikkea rohkea mies, oli päässyt kiipeämään pormestariksi ja toisen pormestarin paikalle oli hänen onnistunut toimittaa samanmielinen ystävä ja virkaveli Yrjö Wullenwewer.
Tämä jälkimäinen osasi erityisellä taidolla voittaa alemman kansan suosion. Hän mairitteli kansaa lupaamalla, että se saa ottaa osaa hallitukseen, kunhan tuo vanha, ylpeä puolue onnellisesti on siirretty syrjään.
Lyypekki päätti nyt väkivallalla karkoittaa hollantilaiset Itämereltä.