— Sitte saan istua kauvan!
Mutta Svante ei tietänyt, että Ruotsin kansalle hänen nimessään oli lähetetty kirjeitä, joissa kehoitettiin ruotsalaisia tarttumaan aseihin vapautuakseen Kustaa kuninkaan hirmuvaltaisesta hallituksesta, ja että kirjeiden alle oli pantu Svanten sinetti, jonka lyypekkiläiset itse olivat teettäneet ja jota he hänen tietämättään käyttivät.
Mutta kun ei vankeus näyttänyt Stureen vaikuttavan, kehoitettiin häntä lähtemään ulkoilmaan kävelemään. Sitä ennen hänen sentään piti pukeutua komeaan pukuun, jotta se olisi hänen nimensä ja arvonsa mukainen.
Ihastuneena vapautensa voittamisesta, suostui hän käyttämään ehdotettuja pukuja, koska hänen omat vaatteensa sitäpaitsi olivat poissa. Hänelle osoitettiin suurta kunnioitusta ja huomaavaisuutta, mutta hänen luonnollinen, vaatimaton mielensä ei näyttänyt siihen kiinnittävän mitään huomiota.
Mutta sekä Kristina rouva että kuningas olivat kirjoittaneet Maunu herttualle ja kysyneet, mitä tuo kaikki merkitsi, molemmat tiesivät he, että nuorukainen vastoin tahtoaan oli Lyypekissä ja herttuan haltuun sekä äiti että kuningas olivat hänet uskoneet.
Kun palvelijat palasivat Lauenburgriin tuomatta muassaan nuorta ritaria, syntyi linnassa hirveä melu.
Herttuattarenhan piti varjella häntä kaikilta kiusauksilta ja nyt tuo herkkäuskoinen olento hänen luvallaan oli langennut susihautaan.
Neitoset olivat epätoivoissaan.
Joka ikkunan pieneen, vihreähtävään ruutuun oli kirjoitettu "Svante" ja välistä oli perään pantu huudahdusmerkki.
— Entä jos he tekevät hänet kuninkaaksi! sanoi vanhin.