Muutaman päivän perästä tuli kuninkaalta ja Kristina rouvalta kirjeitä. Silloin täytyi herttuan lähteä Lyypekkiin. Ja lieneekö hän sitte puhunut niin hyvin, vai lieneekö neuvosto huomannut turhaksi pitää nuorta ritaria vankeudessa, mutta vapauteen Sture päästettiin ja omat vaatteensa hän sai ylleen.
Hän oli tehnyt niin hyvän vaikutuksen, että jokainen ystävyydellä erosi hänestä.
Iloisena ja tyytyväisenä palasi hän herttuan kanssa Lauenburgiin ja kun herttua kysyi eikö lyypekkiläisten tarjous sentään ollut viekoitellut, niin vastasi hän:
— Äitini oli jo aikoja sitte nähnyt että näin kävisi, ja minä olin luvannut hänelle, etten ikinä luovu velvollisuuksistani alamaisena!
— Se on Kristina Gyllenstjernan arvon mukaista! sanoi herttua.
Hovissa otettiin Svante mitä ystävällisimmin vastaan.
Neitoset olivat kuin seitsemännessä taivaassa.
Herttua keksi nyt kaikellaisia syitä saadakseen Svantea matkustelemaan. Milloin meni hän yksin, milloin herttuan seurassa, milloin pitemmille, milloin lyhemmille matkoille. Ja Lauenburgissa pantiin toimeen aseharjoituksia ja ritarileikkejä, joten ei Svante enään yksin omistanut kaunotarten suosiota.
Mutta herttuatar huomasi, että prinsessojenkin täytyy oppia tekemään hyödyllistä työtä. Ja koska hän itse oli hyvä emäntä, niin kasvatti hän tyttärensäkin siksi.
* * * * *