Kun Wullenwewer ja Meyer huomasivat, ettei nuorta Sturea saada taipumaan, niin kiinnittivät he huomionsa Hojan kreiviin.
Kuningas Kustaa oli antanut hänelle läänitykseksi suuren osan Suomea, nimittäin Viipurin ja Savonlinnan kaupungit maineen ja Kyminkartanon läänin. Asuntonaan piti kreivi Viipurin linnaa, jossa hän oli asunut Kustaan häistä asti.
Yhä kasvava vastenmielisyys oli kehittynyt hänen ja kuningas Kustaan välille.
Kuningas ei enään luottanut häneen. Käydessään Lyypekissä keskustelemassa suuresta rahakysymyksestä, ei hän ollut valvonut Ruotsin oikeuksia, ja suurinta omanvoitonpyyntöä oli hän jo osoittanut monissa monituisissa tilaisuuksissa.
Kreivi oli aivan vastoin tahtoaan antanut tytärpuolensa mennä kihloihin nuoren Birger Niilonpojan kanssa. Hänellä oli ollut aivan toiset aikeet, mutta hän ei uskaltanut vastustaa Kustaan tahtoa.
Samanikäisenä kuin Kustaa, näki hän tämän lankonsa nauttivan onnea ylenmäärin, sensijaan että hän itse oli hänelle kiitollisuudenvelassa koko toimeentulostaan, jonka Kustaa saattoi riistää häneltä minä hetkenä tahansa.
Ainoana yhdyssiteenä oli Margareeta. Kreivi oli nainut hänet päästäkseen kuninkaan langoksi. Hän ei koskaan ollut häntä rakastanut ja viime aikoina oli hän hellyydellään käynyt hänelle sietämättömäksi.
Hän kiusasi häntä mustasukkaisuudellaan, valittaen olevansa onneton, mutta seurasi häntä siitä huolimatta kaikkialle.
Kumma kyllä, kiintyi kuningatar, joka oli käynyt miltei mielipuoleksi, Margareetaan enemmän kuin kehenkään muuhun naiseen Ruotsissa. Hän oli häntä kohtaan avomielinen ja tahtoi että hän aina olisi hänen likeisyydessään.
Kuningas oli tietysti tähän hyvin tyytyväinen ja läsnäolollaan Tukholmassa saattoi Margareeta rouva valvoa puolisonsa etuja ja oikeuksia. Sentähden kreivi olikin pyytänyt Margareetaa jäämään Tukholmaan ja antamaan hänen yksin mennä Suomeen, mutta sellaista ehdotusta ei Margareeta ottanut kuuleviin korviinkaan.