Päivällä saivat vangit vapaasti liikkua kannella, ainoastaan kolme miestä oli heitä vartioimassa, mutta yöksi heidät pantiin kahleisiin sekä käsistä että jaloista.
Kerran yöllä saivat he päähänsä tuuman.
Eräänä päivänä päivällistunnilla, kun kaikki olivat kannen alla aterioimassa ja ainoastaan kaksi miestä toimitti vartianvirkaa, antoi toinen ruotsalaisista (Niilo Eskilinpoika) merkin onnettomuuskumppanillensa, ja juuri kun vartiat kumartuivat vastatusten, karkasivat he heidän kimppuunsa, musersivat melkein silmänräpäyksessä käsipuukolla heidän päänsä ja riensivät sitte luukulle. Kannella sen vieressä oli joukko suuria, irtonaisia kiviä; ne he nostivat luukun päälle. Kannen allapa syntyi elämä!
Mutta miehistö ei saanut luukkua auki ja pian alkoivat he rukoilla armoa.
Yksi kerrallaan pääsivät he nyt sieltä ylös ja jokainen pantiin rautoihin.
Seuraavana päivänä puhalsi raikas, suotuisa tuuli. Silloin nostivat he keulapurjeen, mutta isoa purjetta eivät he saaneet nousemaan; omaa laivaansa kuljettivat he hinaten ja pääsivät siten Tukholmaan.
Kuninkaan käsiin jätettiin nyt 24 vankia sekä joukko petollisia kirjeitä, joita oli löydetty lyypekkiläiseltä laivalta.
Vankeja kohtasi ankara tuomio: jokainen heistä surmattiin.
Mutta Niilo Eskilinpoika ja hänen toverinsa saivat uhkarohkeasta teostaan kuninkaallisen palkinnon.
Vuosi 1534 alkoi pahoilla enteillä. Sodan liekit jo melkein leimusivat, keskustelut eivät vieneet mihinkään tuloksiin, kaikkialla valmisteltiin salajuonia ja varustuksia suurta, ratkaisevaa taistelua varten Hansakaupunkien ja kolmen pohjoisen valtakunnan välillä.