Vielä kerran oli sota alkava Kristian II, Lyypekin pahimman vihollisen nimessä. Kreivi Kristofer Oldenburgilainen, entisen kuninkaan pikkuserkku, alkoi sodan. Siitä syystä sai sota kreivitaistelun nimen.
Kristofer oli sodassa kokenut ja rohkea mies sekä luterilaisen opin harras ystävä, mutta köyhä, sentähden että hänen vanhemmat veljensä olivat saaneet haltuunsa kreivikunnan.
Salaa neuvoteltuaan Wullenwewerin ja Meyerin kanssa, tuli hän
Lyypekkiin ja pyysi apua, auttaakseen sukulaisensa, kuningas
Kristianin, takaisin Tanskan valtaistuimelle.
Hänen pyyntöönsä suostuttiin. Tarkoitus oli, että hänen nimensä, arvonsa ja hänen luterilaisuus-harrastuksensa sekä erittäinkin hänen aikomuksensa Kristian II asettamisesta valtaistuimelle, saisivat sodan näyttämään oikeuden nimessä aletulta taistelulta. Senkautta luulivat lyypekkiläiset voittavansa Tanskan rahvaan ja porvariston puolelleen. Sotaväkeä ryhdyttiin jo värväämään.
Pian johti Kristofer 4,000 suuruista jalkaväkijoukkoa ja 600 ratsumiestä.
Hän marssi Holsteiniin, valloitti useita linnoja ja kaupunkeja, otti paloveroa luostareilta ja poltti kyliä.
Prinssi Kristian lähetti heti sanan Tanskan valtakunnan neuvostolle ja pyysi pikaista apua.
Itse ilmoitti hän Ruotsin kuninkaalle olevansa suuressa hädässä.
Tanskan neuvosto lähetti kaiken sotaväkensä Köpenhaminasta ja
Malmöstä.
Piispat ja aateli lähettivät palvelijansa ja hovimiehensä hänen avukseen.