Siihen aikaan käytiin sotaa pontevasti, ilman juonia ja keinottelua, sotaretket olivat lyhyet, mutta ratkaisevat, tahdottiin kokea taistelua ja ennen kaikkea nähdä verta.
Baggen taistellessa miehistönsä etunenässä ammuttiin kuula hänen lävitsensä; mutta hän ei silti poikennut taistelukentältä, vaan kehoitti yhä joukkojansa miehuullisuuteen, itse ollen heille hyvänä esimerkkinä.
Kärsittyään suuren mieshukan ja vielä suuremman häpeän, täytyi Hojan kreivin vetäytyä takaisin.
Mutta kun hän sai sanoman, että Juhana Turenpoika ruotsalaisine joukkoineen on tulossa Varbergista, antoi hän kiireesti hajoittaa leirinsä ja marssi pois Skånen kautta.
Juhana Turenpoika oli Varbergin linnanpäällikön Ulfstandin kanssa tehnyt aselevon pääsiäiseen asti ja marssi nyt kreivin perässä niin reippaasti, että melkein voi sanoa hänen ajaneen vihollista edellänsä. Hän sai retkellään paljon miehiä vangiksi ja tuotti viholliselle suurta tappiota.
Nyt kohtasi urheaa päällikköä odottamaton ilo.
Engelholmin pohjoispuolella yhtyi Ruotsin joukkoihin Skånen ritaristosta ja aatelistosta 500 hyvin varustettua miestä ratsain, täysissä aseissa.
Kuultuaan että onni oli seurannut ruotsalaisten aseita, olivat he päättäneet Vä'ssa sanoa irti kreivi Kristoferille tekemänsä uskollisuusvalan, varsinkin kun he luulivat huomanneensa, että kreivi epäluulolla ja karsain silmin katseli aatelistoa.
Vihollinen kokosi nyt kaikki voimansa Helsingborgiin, jonka linnanpäällikkönä oli tanskalainen valtiomarsalkka Tyke Krabbe ja jonka linnaa pidettiin miltei voittamattomana.
Linna oli kummulla kaupungin ulkopuolella. Se oli suuri, mahtava rakennusryhmä, jota muurit, kehänteet, haudat ja tornit joka taholta ympäröivät, joten sitä siihen aikaan pidettiin valloittamattomana.