— Hyvin vaarallinen, teidän armonne. Hiljan pidettiin Jönköpingissä kokous ja muuan mies meikäläisistä kuvaili silloin kansalle, miten paljon turmiota uusi oppi tuottaa. Talonpojat kuuntelivat ja sanat näyttivät heitä vakuuttavan, mutta silloin tuo Lauri sattumalta astuu pitäjäntupaan ja kuulee kaikki.
— No, mitä hän sitte saattoi tehdä?
— Saatana valtasi hänet ja hämmästyttävällä viekkaudella ja kavaluudella kumosi hän kaikki papin puheet ja puhdisti kuninkaan lumivalkeaksi.
— Kai he häntä vastustivat?
— Tietysti, mutta paha kyllä kiivastuivat meikäläiset, jotavastoin hän pysyi aivan tyynenä; seurauksena oli, että hän sai kansan puolelleen ja silloin rupesi hän juttelemaan heille, että kuningas ainoastaan tarkoittaa heidän parastaan ja ettei heidän pidä antautua hänen vihollistensa vaikutuksen alaisiksi.
— Mutta minä en käsitä… papit…
— He karkasivat tiehensä ja sanoivat, että Lauri on pahan hengen vallassa, muutamat tosin seurasivat heitä, mutta useimmat jäivät kuuntelemaan ja ovat nyt kuninkaan ja Laurin kiihkeimpiä ystäviä.
— Mutta mitä hän sitte saattoi sanoa heille?
— Että kansat ovat lapsia, joiden täytyy muuttaa tapoja aina sen mukaan kuin vanhenevat; on vanhoja totuttuja tapoja, jotka ovat ikäänkuin kasvaneet kiinni heihin, mutta jotka estävät heitä tulemasta vapaiksi, ajatteleviksi ihmisiksi; ne tahtoo kuningas kitkeä pois aivan niinkuin rikkaruohot kitketään puutarhasta, jotta hyvät yrtit vapaasti saisivat kasvaa. Mutta niitä ei yhdellä kertaa saa pois, vaan ne pääsevät mätänemään ja hajuamaan, ja se haju se juuri nyt pistää kaikkien nenään ja levittää levottomuutta ja harmia pitkin maata.
— Sitä eivät he kai ymmärtäneet.