— Kas kuinka se onkin olevinaan, nauroi Maunu herra, — otamme me sen kuitenkin.
Ja niin kävikin. Laivan lastin arveltiin nousevan 30,000 guldeniin.
— Koska kerran Kraaveli nyt on tässä saaliin haussa, niin ottakoon kaikki, mitä tielle sattuu! huusi päällikkö, ja sitte ryösti hän Wismarin ja Travemünden välillä kaksitoista lyypekkiläistä alusta, jotka kuljettivat rihkamaa, viljaa ja viiniä.
Onni suosi ruotsalaisten aseita sekä maalla että merellä, lyypekkiläiset sitä oikein ihmettelivät.
Tämä uljas taistelu ennusti jo lyypekkiläisille kummoinen ottelu
Ruotsin kuninkaan kanssa tulisi olemaan.
Omituista on nähdä, kuinka ajan hammas vähitellen murtaa tuon Hansavallan, joka kerran hallitsi Pohjolan kolmea valtakuntaa, kehuen voivansa mielin määrin asetella kuninkaita niiden valtaistuimille ja syöstä heitä niiltä alas.
Jokaisella vallalla on tehtävänsä. Kauppakansa oli tuottanut pohjoisille valtakunnille paljon hyvää ja hyödyllistä; nyt ei sitä enään tarvittu, sen aika oli ollutta ja mennyttä niinkuin sen suuruuskin.
Nyt lähetettiin laivastolle sana, että ne lyypekkiläiset laivat, jotka olivat säilyneet, vetelehtivät Vähässä Beltissä, Fyenin ja Juutinmaan välillä. Amiraalit purjehtivat heti paikalle ja työnsivät koko vihollisen laivaston menemään Svendborgin rantaa vastaan. Yksi ainoa laiva pääsi pakoon.
Kuningas Kristian saattoi nyt huoleti lähteä Seelantiin.
Viisi viikkoa vietti yhdistynyt laivasto näillä vesillä ja kuninkaan purjehdittua Seelantiin, läksi sekin, puhdistaen meren vihollisista ja piirittäen Köpenhaminan, liikkeelle Malmön ja Landskronan maanpuolelta.