Rouva mainitsi pullojen lukumäärän ja vaipui sitte pitkäksi aikaa ajatuksiinsa.
Gorius katseli häneen vilkkumatta.
— Elämme pahoina aikoina, mestari Gorius!
— Viimeiset ajat lienevät käsissä, jalo rouva! Molemmat vaikenivat hetkisen.
— Mitä Saksaan kuuluu?
— Pahaa, pahaa!
— Kuinka niin?
— Sotaa ja vainoa ja — siinä selveni äkkiä Goriukselle abbedissan tarkoitus — kaikellaisia salaisia huhuja!
— Mitä huhuja? kysyi abbedissa, korottaen päätään. Gorius ymmärsi hänet jo täydellisesti.
— Pyhän kirkkomme huokaukset nousevat taivasta kohti! sanoi hän, luoden kyyneltyneet silmänsä abbedissaan, joka oli peittänyt kasvot hunnullaan.