Hitaasti kääri abbedissa kokoon kirjeen ja huokaili syvästi.
— Kukaan ei aavista mitä minä sen miehen tähden olen kärsinyt, virkkoi hän sitte säihkyvin silmin.
— Kyllä minä käsitän! huudahti Gorius.
— Veljeni, oi jalo veljeni!
— Maamme suurin mies!
— Kirkon ruhtinas; nostakaa silmänne, katsokaa, onko ketään hänen vertaistaan?
— Ei ketään!
— Hänen ainoa vikansa oli, ettei hän jatkanut sotaa tyrannia vastaan.
— Moni on sitä kyllä hämmästellyt!
— Hän ei tahtonut tuottaa maalle veristä sotaa. Hän unohti, että kirkko on ensimäinen ja että Ruotsi mieluummin saisi muuttua verimereksi kuin siunattu kirkko sortua.