— Hän taitaa usein olla kahden kuninkaan kanssa, kun he Eskilin kammiossa laskevat hopeaharkkoja. Ainakin olen kuullut niin kerrottavan.
— Niin minäkin luulen.
— No antakaa hänelle terävä tikari ja käskekää hänen pistää roistoa rintaan.
— Sen hän kai helposti voi tehdä.
— Antakaa hänen palkakseen ottaa niin paljon hopeaa kuin hän ikinä tahtoo!
— Niin paljon kuin hän jaksaa kantaa. Kyllä, kyllä.
— Mutta siinä ei ole tarpeeksi. Eikö voitaisi toimittaa nelikollinen ruutia kuninkaan istuimen alle Suurkirkossa? Sinne hän säntillisesti menee.
— Voimmehan koettaa kaikkia keinoja? sanoi Gorius, pitkän aikaa mietittyään. — Kun kuningas sitte on kuollut, hajoitetaan Tukholman linna, kaupunki julistetaan vapaaksi jäseneksi Hansa-liitossa ja koko Ruotsin valtakunta lasketaan Hansan alle.
— Rohkea tuuma! huudahti abbedissa ihaillen; — siitä tulisi oikea pohjoinen Venezia!
— Tuuma ei tosin ole aivan uusi, huomautti Gorius; — se syntyi jo 1300-luvulla, kun Visby oli kadottanut mahtavuutensa.