Muitten muassa tutustui hän erääseen köyhään kippariin, jonka nimi oli Hannu Viinisuu. Viimeinen nimi oli tietysti haukkumanimi, mutta se sopi hänelle erinomaisen hyvin, sillä Hannu oli miltei aina humalassa. Hyvät ystävät täyttivät hänen lasinsa, saadakseen hyväluontoisen miehen puhetuulelle, eikä siihen monta pikarillista tarvittukaan.
Pienessä kapakassa Jaakopin kirkon luona hän tavallisesti oleili. Kapakoitsijatar oli jo monta vuotta juottanut häntä velaksi, sentähden että hän houkutteli kansaa kapakkaan, mutta Hannu, joka oli häneen rakastunut, eli siinä varmassa vakaumuksessa, että kapakoitsijatarkin rakastaa häntä.
Hän oli jo monta kertaa kosinut ja aina saanut vastaukseksi: "en minä mene naimisiin sian kanssa!"
Mutta siitä huolimatta palasi Hannu Viinisuu aina takaisin Liisa muorin ahtaaseen kapakkaan. Kerran kuljetti hän Aataminkin kanssaan.
Tässä kapakassa ei Aatami vielä koskaan ollut käynyt.
Hänen päähänsä pälkähti paikalla, että täällä saattaa kuulla uutisia ja sittemmin hän vaistomaisesti usein kulki sinne.
Eräänä päivänä hän hämmästyksekseen näki kuninkaan rahamestarin
Antero Hannunpojan tulevan kapakkaan.
Hän astui suoraan myymäpöydän luo ja kysyi Liisa muorilta, oliko
Hannu Viinisuu saapuvilla.
Muori neuvoi häntä sillalle ja rahamestari läksi, Aatamia huomaamatta.
Aatami hiipi perässä, itsekään tietämättä miksi. Hän näki rahamestarin, Hannu Bökmanin, ja useiden muiden saksalaisten tapaavan toisensa ja sitte jäävän kuiskaten juttelemaan. Kääpiössä heräsi epäluulo.