— Ja sitä te tarjoatte minulle!
— Syntymäpäivän kunniaksi… Juokaa nyt maljani.
Hannu vei vasta lisätyn tuopin huulilleen ja katseli hetkisen vilkkumatta Liisa muoriin; sitte ummisteli hän tyytyväisenä silmiään, taas katsahtaen Liisaan. Ja niin hän teki, kunnes tuoppi tyhjeni.
— Minun maljaani et sentään vielä ole juonut, virkkoi Liisa muori.
— Ehkä tästälähin saan juoda tällaista joka päivä, puhui Hannu.
— Minä vaan en aio sitä tarjota.
— Mutta jos minä maksan jokainoan aurtuan ja minulle vielä sittenkin jää tuhat guldenia, niin mitä te sitte sanotte?
— Että olut jo on noussut päähäsi.
— Mutta rakkaus asuu sydämessä, Liisa muori.
— Kuka sinulle antaisi tuhat guldenia?