Norjaankin tuli kirjeitä sekä keisarilta että kreiviltä.
Tämä uutinen rohkaisi köpenhaminalaisten mieliä. Siltä taholta saattoivat he siis toivoa apua.
Sitävastoin kuningas Kristian, jonka ei ollut onnistunut voittaa takaisin pääkaupunkiaan ja jota uudet vaarat nyt uhkasivat, tunsi tarvitsevansa ruotsalaisten apua enemmän kuin koskaan ennen.
Mutta samalla hän kyllä tiesi, että vaikea sitä oli pyytää kuningas
Kustaalta, jota Hampurin sopimus suuresti oli suututtanut.
Mutta täytyihän koettaa, ja tanskalaiset valtioneuvokset Holger Ulfstand ja Aksel Ugerup lähetettiin Malmön kautta Tukholmaan, johon saapuivat toukokuun 30 p:nä 1536.
Olisi luullut että heille oli vaikeaa astua ankaran kuninkaan eteen, mutta lähettiläät ymmärsivät tehtävänsä.
He esiinkantoivat Kustaalle kuninkaansa ja Tanskan neuvoston kiitokset siitä avusta, jonka he häneltä olivat saaneet vastaanottaa; ruotsalaisten ystävällisyys oli ollut niin suuri, ettei sitä Tanskassa ikinä unohdettaisi. Lähettiläät ylistivät ruotsalaisen sotamiehen urheutta ja miehuutta, koettivat puolustaa Hampurin sopimusta sillä, että sekä keisari että pfalzkreivi olivat uhanneet sodalla, ja vakuuttivat pyhästi, että rauha tarkoitti Kustaatakin. Hojan kreivi ja Berendt von Melen taas olivat niin likeisesti liittyneet Lyypekkiin, ettei sovinnosta olisi voinut tulla mitään, jollei heitä olisi otettu rauhansopimukseen. Sitte tarjoutui kuningas Kristian hankkimaan kuninkaalliselle veljelleen lakimiehen, joka Lyypekin ja toisten Hansakaupunkien välisessä kokouksessa ajaisi asiat niin pontevasti, ettei Kustaan tarvitsisi nähdä mitään vaivaa koko oikeudenkäynnistä. Vihdoin pyysivät tanskalaiset herrat anteeksi, että Bohusin ja Aggerhusin luovuttaminen oli viipynyt; mutta siihen olivat norjalaisen arkkipiispa Olavin sotaiset puuhat olleet syynä. Lopuksi pyysivät he, että Kustaa kuningas lähettäisi sotalaivansa purjehtimaan takaisin salmeen.
Kustaa antoi ankaran vastauksen. Sopimus oli, vastoin kaikkia lupauksia, tehty hänen tietämättään ja neljän kuukauden aikana oli häneltä salattu rauhanehdot, ei ilmoitettu edes miten hänen oli meneteltävä, jottei yksin jäisi jatkamaan ja päättämään sotaa. Lisäksi oli kuningas Kristian — niinikään vastoin kaikkia lupauksiaan — antanut Lyypekille sanansa, ettei hän auta Kustaata, jos olosuhteet pahoittavat häntä jatkamaan sotaa.
Tällaista kiitosta rehellisestä avusta ei hän ollut odottanut. Hän kyllä tiesi olevansa oikeassa Hojan kreiviin ja Berendt von Meleniin nähden, mutta oikeutta voidaan väännellä ja käännellä, senkin hän tiesi. Aggerhus ja Bohus taas olivat kuninkaan miesten hallussa, arkkipiispan kapinasta huolimatta olisi siis kyllä voinut luovuttaa ne Ruotsille. Kronikka ei kerro, joutuivatko tanskalaiset herrat hämilleen ja häpeilleen. Luultavasti eivät.
Heidän rukouksensa ja vakuutuksensa saivat vihdoin Kustaan heltymään ja hän lupasi lähettää laivastonsa purjehtimaan Juutinraumaa kohti.