Mutta se oli ehtinyt vasta Kalmarin salmeen, kun saapui tieto, että
Köpenhamina on antautunut.
Miehuullisesti oli kaupunki kestänyt piiritystä, sittenkin kun
Lyypekki oli vetäytynyt pois leikistä.
Vanhukset, naiset ja lapset olivat saaneet luvan lähteä pois kaupungista, jotteivät kuolisi nälkään, mutta viholliset ajoivat heidät takaisin ja nälänhädän kanssa tuli Köpenhaminaan tauteja ja riitaa. Ihmiset söivät hevosia, koiria, kissoja, jakun ne loppuivat, rottia ja variksia. Kansaa nääntyi kaduille ja lapset imivät verta kuolleiden äitiensä rinnoista. Mutta toivon kipinä ei silti sammunut, vaan muureista ja torneista tähystelivät ihmiset eikö luvattua apua jo kuuluisi. Ne, jotka vaikeroivat, saivat lohdutuksekseen sanat: "emmehän vielä ole syöneet omia lapsiamme niinkuin Jerusalemin äidit". Mutta apua ei tullut; Köpenhaminan täytyi avata porttinsa, ja elokuun 5 p:nä marssi Kristian kuningas suurella loistolla kaupunkiin.
Pian senjälkeen päättivät valtakunnan maalliset herrat salaisessa keskustelussa, "ettei Tanskan valtakunnan asiain tästä päivästä alkaen pidä riippuman arkipiispasta eikä muista piispoista, vaan pitää kuningas ja valtakunnan maallinen neuvosto niistä huolen". Kaikki piispat vangittiin ja heidän hiippakuntansa ja luostarien tilukset otettiin kruunulle. Ja tähän antoi kansa suostumuksensa, sillä luterilainen oppi oli jo ehtinyt vaikuttaa. Sitävastoin vahvistettiin Tanskan ritariston ja aatelin kaikki oikeudet ja vapaudet ja talonpojat kadottivat ainiaaksi suurimman osan oikeuksiaan.
Kaupunki sai pitää vapautensa ja porvareille annettiin armosta anteeksi, että he olivat tehneet vastarintaa.
"Köpenhaminan antautuessa kaatui Tanskan kansan vapauden viimeinen tuki", sanoo tanskalainen historioitsija.
Norjassa päättyi kreivisota aivan odottamattomasti.
Arkkipiispa Olavi pakeni maasta huhtikuussa v. 1536.
Silloin lankesi maa kuningas Kristianin käsiin ja samana vuonna tehtiin Köpenhaminan valtiopäivillä seuraavat tärkeät, Norjaa koskevat päätökset:
"Koska Norjan valtakunta sekä voimiensa että varallisuutensa puolesta on siihen määrään köyhtynyt, ettei se yksin saata pitää kuningasta, ja koska tämä sama maa on velvollinen kaikiksi ajoiksi kuulumaan Tanskan kruunulle, niin olemme me Tanskan valtakunnan neuvostolle ja aatelille luvanneet, että — — Norjan valtakunnan tästälähin tulee kuulua Tanskan kruunulle niinkuin Juutinmaa, Fyen, Seelanti ja Skåne, sekä ettei sen enään tästälähin tule kantaa itsenäisen kuningaskunnan nimeä, vaan että sitä on pidettävä osana Tanskan valtakunnasta, osana joka kaikiksi ajoiksi on yhdistetty Tanskan kruunuun."