Sellaisen lopun sai Norjassa tuo "hellä suhde", jonka piti yhdistää pohjoiset valtakunnat!
Epäilemättä jokaisen ruotsalaisen mielessä tätä lukiessa herää ajatus, että sama kohtalo oli aiottu Ruotsille. Ja varmaan jokainen ruotsalainen kiitollisuudella muistelee niitä miehiä, jotka taistelivat Ruotsin itsenäisyyden ja vapauden puolesta. Engelbrektin, Sturein ja Kustaa Vaasan nimet loistavat tähtinä Ruotsin taivaalla, ne eivät joudu unohduksiin niin kauvan kuin ruotsalaisten rinnoissa sykkii lämmin, uskollinen, isänmaallinen sydän.
* * * * *
Palaamme nyt kuningas Kustaaseen, jolle elämä viime aikoina oli näyttänyt vain synkkiä puoliaan.
Hän oli neljänkymmenen vuoden vanha ja paljon oli hän saanut kokea, mutta vähän oli elämä hänelle persoonallisesti antanut onnea.
Yhteen aikaan hän oli jo luullut, että hänen sydämestään oli sammunut kyky rakastaa. Mutta viime aikoina oli hän päivä päivältä ruvennut tuntemaan yhä suurempaa rakkauden tarvetta, varsinkin ikävöi hän olentoa, jolle olisi saattanut uskoutua. Sillä ei ollut ketään, jolle hän olisi voinut ilmaista salaisimmatkin ajatuksensa. Asioissa, jotka eivät koskeneet valtioviisautta, vaan tunne-elämää, sielujen salaista sukulaisuutta, ei hän saattanut keskustella kenenkään kanssa. Eihän ollut ketään, johon hän rajattomasti olisi saattanut luottaa. Sentähden hänen täytyi voittaa sydän, joka kokonaan kuuluisi hänelle.
Hän tahtoi ja hän päätti mennä naimisiin, mutta ei ulkomaalaisen prinsessan kanssa, sillä siitä oli hän jo tarpeekseen saanut kärsiä, eikä hän enään pelännyt ruotsalaisten kateutta: saattoihan hän sen pitää kurissa, jos niiksi tuli.
Monasti oli hänen silmiensä eteen ilmaantuneet lempeät, suloiset lapsenkasvot… Tyttö oli kai jo kehittynyt ihanaksi immeksi. Hänen kuvansa oli asettunut hänen eteensä jo silloin, kun hän ensi kerran päätti mennä naimisiin.
Ja aina kun häntä oli kehoitettu valitsemaan morsianta, oli hän ajatellut häntä. Mutta nyt tahtoi hän hänet nähdä, oliko hän sellainen, jommoiseksi hän hänet kuvitteli. Suuri kunnia oli tapahtuva sille ruotsalaiselle tytölle, joka tulisi korotetuksi valtaistuimelle. Täytyi toki tietää, että hän oli sen kunnian arvoinen, että hän osaisi kaunistaa paikkansa.
Kustaa kirjoitti siis rakkaalle sukulaiselleen rouva Ebba Vaasalle, että hän pian tulee hänen luokseen vierailemaan, saadakseen hänen kanssaan neuvotella asiasta, joka hänen elämänsä onnelle on hyvin tärkeä.