Seuratkaamme kirjettä, niin näemme, miten se nosti hämmästyksen punan Ebba rouvan poskille, kun hän suurella tarkkaavaisuudella sen oli lukenut.
Paikalla ymmärsi hän kuninkaan aikeet ja äidin vaisto sanoi heti, että ne tarkoittivat Margareetaa, hänen rakasta Margareetaansa.
Tietysti hän ylpeili siitä, että kuninkaan silmä oli sattunut juuri hänen tyttäreensä, mutta äidinrakkaus kysyi vavisten: tuleeko hän onnelliseksi?
Siihen aikaan eivät ylhäiset rouvat saaneet uhrata paljonkaan aikaa tunteilleen; käytännöllinen elämä vaati heidät miltei kokonaan palvelukseensa. Hetkisen perästä oli Ebba rouva huolellisesti piiloittanut kirjeensä. Sitte kutsui hän tyttäret luokseen ja ilmoitti heille, että kuningas tulee heidän taloonsa vieraaksi; päivää ei hän vielä tiedä, mutta varmaan se tapahtuu pian.
— Kummallista, sanoi Margareeta, — minä näin unta hänestä.
— Mitä unta? kysyi Märta uteliaasti.
— Hän kysyi, mitä minä kannan nauhassa kaulallani.
— Svante Sturen sormusta! huudahti Märta.
— Mitä? kysyi Ebba rouva kummastuen.
— Hän antoi sen minulle hyvästi jättäessään, puolustihe Margareeta.