— Tahtoisin niin mielelläni tulla siksi! kuiskasi Margareeta.

Kuinka minä saatankaan monta kuukautta tulla toimeen ilman sinua?

— Mutta sitte me emme enään koskaan eroa!

— Emme koskaan!

Kolme päivää viipyi kuningas Ekebergassa, jona aikana hän näytti työntäneen syrjään kaikki surunsa ja huolensa.

Hän rakasti ensi kerran eläessään, rakasti koko sielullaan ja mielellään.

Merkillisen hyvin nuo molemmat sopivat toisilleen; Margareeta saattoi täydellisesti eläytyä Kustaan ajatuksen juoksuun ja Kustaa uskoi hänelle kaikki aikeensa. Tuontuostakin teki Margareeta kysymyksen, joka oli sekä oikeutettu että järkevä, mutta mieluinten hän kuunteli, kun Kustaa puhui.

— Yksin jäätyäni saan tarkemmin ajatella näitä asioita, lausui hän lempeästi.

Mutta jos Kustaa yritti vakuuttaa hänelle, että hänen mielipiteensä asioista ja henkilöistä olivat ainoat oikeat, niin pyysi Margareeta: "anna minun katsella omilla silmilläni!"

Erotessa otti Kustaa häneltä lupauksen, että hän usein kirjoittaisi, joskus hänkin saisi kirjeen.