— Margareeta, nyt olet omani, ikiomani! Margareeta loi häneen hymyilevän, onnellisen katseen.
— Sano toki jotakin! pyysi Kustaa.
— Kustaa! kuiskasi Margareeta.
Juhlallisuudet olivat mitä loistavimmat. Tosin ei kuninkaan iloisuus ollut niin äänekäs kuin hänen ensimäisissä häissään, mutta kaikki näkivät, että se tällä kertaa oli todellisempi. Nyt esiintyi hän aivan luontevana; silloin oli hän keinotekoisella riemulla koettanut salata pettymystään.
Häät kestivät ainoastaan kolme päivää, sitte läksivät kuningas ja kuningatar Tukholmaan.
Jouluun saakka olivat he päättäneet olla kahden, sitte piti morsiamen äidin, sisarten ja sukulaisten tulla heille joulua viettämään.
— Minun täytyy tottua onneeni, sanoi Kustaa. Naisellisen hienosti ymmärsi Margareeta piankin eläytyä uusiin olosuhteihinsa. Hän kiinnitti huomionsa kaikkeen mitä hänen ympärillään tapahtui, ei yksin itsensä tähden, vaan ennen kaikkea sen miehen tähden, jota koko hänen hellyytensä ja huolenpitonsa tarkoitti.
Pikku prinssi vietti koko päivän hänen luonaan. Alussa ei hän tahtonut tulla, vaan valmistautui vastarintaan, jopa löi häntä, mutta Margareeta houkutteli ja leikitteli, kunnes hän rupesi tulemaan itsestään. Eerik oli omituinen lapsi. Joskus hän saattoi heltyä hyväilemään, mutta tavallisesti hän oli oikullinen, kovasydäminen ja taipuvainen mitä kummallisimpiin mielenpuuskiin.
Eräänä päivänä ennen joulua, kun Margareeta taas istui huoneessaan hänen kanssaan leikkimässä, alkoi ulkopuolelta kuulua kiivastuneita ääniä. Äkkiä avautuivat ovet, nuori mies karkasi huoneeseen ja heittäysi maahan hänen jalkainsa juureen.
— Margareetat