— Mennään sitte arkitupaan, sanoi Kustaa. — Tänne emme mahtuisi!
Nyt sitä vasta pokkuroitiin ja kaapittiin jalkaa; useimmat tunsivat kuninkaan ennestään ja hän muisti heidän nimensä ja mainitsi heitä nimeltä, heidän suureksi ilokseen.
Ruvettiin sitte puhumaan pellonviljelyksestä. Kaikki valittivat huonoa satoa.
Kustaa kehoitti silloin heitä hankkimaan enemmän karjaa, sillä kun peltoa paremmin lannoitetaan, niin sekä pelto että karja tuottavat enemmän hyötyä, ne kun kokonaan riippuvat toisistaan.
— Mutta, sanoi Niilo Pietarinpoika, raappien korvansa taustaa, — jos kesä tulee sateinen, niin toiset niityt seisovat aivan veden alla; mitä hyötyä silloin on heinän pituudesta, mätänee se kuitenkin.
— Niilo Pietarinpoika on oikeassa! vakuuttivat toiset miehet.
— Mutta entä jos estetään vettä seisahtumasta niityille? kysyi kuningas.
— Sitä ei millään voi tehdä!
— Miten se kävisi päinsä?
— Ojittamalla!