Nyt lähetettiin sanakapulat kiertämään pitkin koko Länsigötlantia; kaikki sen asukkaat, sekä vapaasukuiset että aatelittomat haastettiin yleisiin maakäräjiin Larfin pappilaan.
Lasken kihlakuntaan aivan likelle Larfin kirkkoa, suurelle, laajalle aukealle, jota kutsuttiin Larfin kankaaksi ja jolla länsigötit olivat tottuneet pitämään käräjänsä, kokoontui huhtikuun 20 päivänä useita aatelisia ja kaupunkilaisia sekä suuri joukko talonpoikia.
Ylvästellen, täynnä itseluottamusta, lausui Ture Jönsinpoika lähimmilleen, että hän, ikäänsä nähden pitää itsensä oikeutettuna ensin käyttämään puhevuoroa tässä tärkeässä tilaisuudessa.
Kaikki myönsivät hänelle sen.
Hän nousi nyt korkealle kivelle.
Mutta hänen lyhyt vartalonsa ei tehnyt hyvää vaikutusta.
Valtiohovimestari yskiskeli siinä kauvan aikaa.
Sitte tervehti hän kokoontuneita ja toivotti heidät tervetulleiksi.
Senjälkeen kiitti hän kelpo länsigötejään siitä, että he aina ovat pitäneet häntä päämiehenään ja osoittaneet hänelle kuuliaisuutta ja hyväntahtoisuutta.
Nyt loi hän suruisan katseen ympärilleen ja rupesi valittamaan, että heidän nykyinen kuninkaansa on luopunut kristinuskosta ja ruvennut luterilaiseksi sekä tahtoo tuoda uuden opin valtakuntaan. Kruunaustilaisuudessa oli hän kyllä vannonut samat valat, jotka keisarit ja kuninkaat vannovat, mutta heittänyt pois ritariston ja kirkon miehiä koskevan pykälän, jossa vakuutetaan heidän oikeuksiensa voimassapito. Tämän johdosta ja nojalla ei ritaristo ja kirkko myöskään katso velvollisuudekseen pitää hänelle vannomaansa valaa. Ja sellainen hätä on nyt käsissä, että heidän täytyy valita itselleen uusi, kelpo herra, herraksi ja kuninkaaksi, maalle ja itselleen onneksi.