— Minäkin tahtoisin kuunnella, pyysi Liisa.
— Saat, saat… Hiljaa, nyt tulee joku!
— Anna mulle kätesi, Liisa, sanoi kuningatar, — me kyllä ymmärrämme toisemme sanoittakin.
Niilo Pietarinpoika avasi oven.
— Pappi on nyt täällä, mutta munkki pakeni metsään; lähetin kyllä häntä etsimään…
— Menköön vaan munkki… tuokaa pappi sisään. Isäntä loi tyttäreensä hämmästyneen katseen, mutta läksi samassa pois huoneesta.
Hetkisen kuluttua tuli mestari Germundus.
Se oli nuori mies, jonka kauniissa, kalpeissa kasvoissa loisti haaveksiva tuli. Turhaan koetti hän peittää pelkoaan.
Kustaa tuskin vastasi hänen nöyrään tervehdykseensä. Hänen terävä katseensa näytti aikovan hänet lävistää, pappi väänteli kuin mato hänen edessään. Hän tahtoi nähdä Liisan kasvot, mutta Liisa ei näyttänyt ajattelevan muuta kuin kuningatarta… Eikö hän edes ainoaa kertaa aio katsahtaa tännepäin?
— Mitä te katselette? huusi kuningas kiivaasti. Papin katse painui maahan.