— Niinkuin tiedät, Kristina, virkkoi tyttö, työntäen käsityön syrjään, — on meillä neljä kisälliä.

— Ja joukko oppipoikia.

— He eivät tule kysymykseen, mutta nyt on sellainen vanha tapa, että yksi kisälleistä, nimittäin se, jonka kanssa tytär menee naimisiin, saa verstaan.

— Vai niin.

— Isä kulta ei suinkaan aio luopua vanhoista tavoista.

— Ja sentähden…

— On minulla neljä kosijaa, jotka eivät ajattele mitään muuta kuin verstasta!

— Kuinka sinä tiedät, etteivät he pidä sinusta itsestäsi?

— Frans, joka on nuorin, sen ehkä tekee, mutta ei kukaan noista muista!

— No, ota sitte hänet!