— Kuuleppa nyt. Aamuisin — tyttö veti syvältä henkeään — tahtoo isä aina, että minun pitää sanoa hänelle hyvästi, ennenkuin lähden. Tänä aamuna, kun minä valmistuin, oli hän jo ehtinyt mennä verstaaseen ja minun piti mennä perässä. Hui!
— Oliko se sitte niin kauheaa?
— Kun minä sanoin hänelle hyvästi, niin suuteli hän minua!
— Näkivätkö muut?
— Siitä minä viis, mutta juuri kun nojauduin isän korkeaa tuolia vastaan… tällä tavalla… ja suutelin häntä, niin samassa — ajattele! — uskaltaa tuo pitkä roikale Joel — tiedäthän tuon kalpeakasvoisen miehen — suudella kättäni!
Tyttö rupesi löyhytellen liikuttamaan käsityötään.
— Mutta minä hänelle annoinkin aika korvapuustin.
— Mitä isäsi sanoi?
— Hän kysyi mitä oli tapahtunut. "Minä vaan tapoin ilkeän sääsken", vastasin minä; ja aika korvapuustin minä olinkin antanut, sillä Joelin toinen poski oli tumman punainen ja toinen tavallista kalpeampi!
— Åsa kulta, sinähän aivan tärvelet työsi! Kristina irroitti varovasti työn hänen käsistään.