Kun ihminen antautuu paholaisen palvelukseen, niin saattaa hän ainakin alussa luottaa hänen apuunsa, von Pyhy oli kerran, sattuessaan käymään kultaseppä Ulmanin myymälässä, kuullut mainittavan mestari Olavin nimeä tavalla, joka edellytti, että kultasepän väet likemmin olivat tutut saarnaajan kanssa, ja tälle perustukselle rakensi saksalainen tuumansa.

Hän läksi myymälään toistamiseen ja näki siellä silloin seitsentoistavuotiaan Åsan.

Hän mieltyi häneen paikalla; hänen täytyy saada tyttö omakseen, maksoi mitä maksoi.

Hetkiseksi unohti hän kokonaan varsinaisen asiansa.

Eräänä iltana asettui hän odottamaan Åsaa, kun tiesi hänen olevan kotimatkalla, ja puhutteli häntä silloin.

Tyttö antoi nokkelan vastauksen ja tahtoi jatkaa matkaansa.

— Pysähtykää! lausui saksalainen. — Minä käsken!

— Minua ei kukaan käske, vastasi Åsa, mutta pysähtyi kuitenkin ja jäi herraan katsomaan.

— Tunnetteko minut?

— Kyllä, vastasi tyttö punastuen.