Sillä nuo vilpittömät ihmiset eivät salanneet tekojaan.
* * * * *
Ja nyt seuraa sankarimme elämässä ajanjakso, jolloin hänen inhimilliset heikkoutensa parhaiten tulivat ilmi.
Suurta menestystä seuraa aina suuret kiusaukset.
Tähän aikaan oli Kustaa mahtinsa ja kunniansa kukkuloilla; hän oli nyt mielestään kuningas Jumalan armosta, joten hänellä oli oikeus vaatia ehdotonta alamaisuutta ja kuuliaisuutta.
Hän ei saattanut antaa noille molemmille uskonpuhdistajille anteeksi, että he "olivat hänestä eronneet". He taas väittivät ainoastaan "pysyneensä vakaumukselleen uskollisina". Varsinaisia syytöksiä heitä vastaan ei kuningas saattanut tehdä. Hänen moitteensa perustuivat epäilyksiin ja luuloihin, ilman varsinaista syytä.
Ensimäinen todellinen syy oli se, että Olavi saarnatuolista nousi häntä vastaan, mutta Kustaa tukahutti kiukkunsa. Parasta oli olla tulta sytyttelemättä.
Mutta nyt saattoi hän tehdä todellisen syytöksen heitä vastaan: he olivat tietäneet, että murhayritys oli tekeillä.
Hän ei siis ollut väärässä: he olivat hänen, kuninkaan, vihollisia.
Vihamieliset tunteet, jotka kauvan olivat kyteneet hänen povessaan, olivat täysin oikeutetut.