Kustaa kohteli kansaansa kuin sairasta lasta, kärsivällisyydellä antaen anteeksi sen oikut, silti loukkaamatta arvonsa vaatimuksia.
Hän vastasi länsigöteille, että vaikka hänellä kyllä olisi valta rangaista tämän kapinan tuottamaa ylimielisyyttä ja harmia, niin ei hän tahdo vuodattaa omien alamaistensa verta, sillä hän ajattelee ensi sijassa kansansa onnea eikä omaa persoonaansa. Valtakunnan onneksi ja neuvoskunnan pyynnöstä hän siis hyväksyy ja kokonaisuudessaan vahvistaa kaikki Broddetorpissa harkitut pykälät, kuitenkin sillä poikkeuksella, että kysymyksessä kirkosta ja opista on noudatettava Vesteråsin resessiä. Kirjoitus vahvistettiin kuninkaan sinetillä.
* * * * *
Tietysti kapinalliset herrat suurella levottomuudella odottivat tätä vastausta.
Rahvaan myötävaikutusta eivät he tästälähin enään voineet toivoa, sen osottivat kyllä kirjoitukset, joita joka päivä saapui.
Taalalaiset kirjoittivat toukokuun 5 p:nä:
"Jos te luulette, että me tässä asiassa asetumme teidän puolellenne, niin tietäkää, ettei teidän meiltä pidä saaman mitään apua, vaan tulemme me hengellämme ja koko voimallamme olemaan avullisina rankaisemassa niitä, jotka tällaiseen riitaan ovat ryhtyneet. Ja syytä on kyllä pelätä, että kaikki on saanut alkunsa kuningas Kristianista ja hänen ystävistään."
Ture Jönsinpojan ja piispan lähdettyä olivat Måns Bryntenpoika, Niilo Olavinpoika ja Ture Eerikinpoika jääneet kapinan päämiehiksi. Tulevaisuus rupesi heitä pelottamaan ja tuontuostakin kysyivät he toisiltaan, mihin olisi ryhdyttävä. He tahtoivat mielellään jäädä valtakuntaan asumaan ja pysyä korkeissa viroissaan.
Måns Bryntenpoika sulki syliinsä nuoren vaimonsa ja vakuutti, ettei mikään maailman mahti saa häntä eroamaan hänestä ja rakkaasta Ervallasta.
— Lankea polvillesi kuninkaan eteen ja rukoile armoa, pyysi nuori rouva kyynelsilmin.