— Etkö sinä sääli minua?
— Miehet kyllä pitävät puoliaan!…
Ture Eerikinpoika ei uskoutunut kenellekään, hänen vaimonsa ja lapsensa eivät saaneet aavistaakaan, mitä hän kärsi. Mutta eräässä kokouksessa, jonka herrat pitivät keskustellakseen siitä, mitä nyt on tehtävä, lausui hän: "Te viekoittelitte ja houkuttelitte minut, miksette antaneet minun olla rauhassa?"
Måns Bryntenpoika huomautti, ettei siitä nyt kannata puhua. Kuninkaaltahan on tullut kirje, joten he tietävät, että Vesteråsin resessi pysyy voimassa. Mutta paitsi tätä avointa kirjettä, olivat Måns Bryntenpoika ja Ture Eerikinpoika saaneet kumpikin yksityiskirjeen, jossa heille luvattiin kuninkaan suosio, jos he vaan koettavat saada Ture Jönsinpojan palaamaan takaisin valtakuntaan. Nämä kirjeet olivat kirjoitetut toukokuun 9 p:nä.
— Hän tietää siis jo, että he ovat paenneet! huudahti Niilo herra.
— Ture Jönsinpoika on vielä Halmstadissa! virkkoi Ture Eerikinpoika.
— Minä lähden paikalla sinne.
Kuninkaan kirje vanhalle sukulaiselle oli sekä sovinnollinen että arvokas.
"Koskei tehtyä saa tekemättömäksi", kirjoitti kuningas, "ja koska me kaikki voimme erehtyä, niin emme nyt ajattele rankaisemista, vaan sitä mikä valtakunnalle on hyödyllisintä, omaan persoonaamme katsomatta, ja sentähden me valtakunnan neuvoston ja teidän poikienne rukousten tähden olemme antaneet teille anteeksi ja lahjoitamme teille suosiomme ja ystävyytemme, niin totta kuin Jumala meitä auttakoon. Pyydämme sentähden, ettette huolehdi tätä tehtyä tekoanne, vaan palaatte takaisin valtakuntaan ja pidätte perintönne tästälähin niinkuin tähänkin asti."
Ture Jönsinpoika luki ja huokaeli, huokaeli ja luki… hän kyllä tahtoi, mutta hän ei uskaltanut, eikä uskaltanut piispa Maunu Haraldinpoikakaan. Toukokuun 30 p:nä lähettivät he kuninkaalle vastauksen, jossa he kiittivät häntä hänen hyväntahtoisuudestaan, mutta Vesteråsin resessiä, josta kaikki nämä ikävyydet johtuvat, eivät he tunnusta, mieluummin he antavat kaulansa katkaista kuin vahvistavat asian, joka sotii kristityn velvollisuuksia vastaan. "Parhaiten teidän armonne pelastaisi maineensa", kirjoittivat he, "jos teidän armonne rankaisisi niitä, jotka ovat tuoneet maahan tämän luterilaisuuden". He lisäsivät, että jos kuningas suostuu kumoamaan Vesteråsin resessin, niin he mielellään palaavat maahan ja rupeavat kuningas Kustaan uskollisiksi alamaisiksi.
Tämä vastaus sekä se lausunto, jonka piispa Maunu kirjoitti Vesteråsin resessiä vastaan, vakuuttivat kuninkaalle, etteivät nuo molemmat herrat palaa. Ja turhaan koetettiin saada Tanskan hallitusta lähettämään heidät takaisin.