— Ehkä hän muuttuu, kun saa enemmän järkeä.
— Toivokaamme!… Tahdotko ottaa osaa juhlallisuuteen?
— Tietysti minä tahdon.
— Arvasinhan minä sen, lisäsi Kustaa hymyillen, — sinä ja kaikki naiset.
Sitte määrättiin päivä ja juhlallisuuden jälkeen olivat kemut pidettävät.
Valtakunnanneuvosto ja useita piispoja kokoontui kirkon yläkuoriin. Kuningatar istui tuolilla kuorissa ja hänen hovinaisensa seisoivat hänen takanaan. Kuningas oli toisella puolen molempien poikiensa kanssa ja heidän takanaan seisoivat hoviherrat. Kirkko oli täynnä uteliaita katsojia.
Urut alkoivat soida, piispat menivät alttarille ja virsi veisattiin.
Silloin nousi kuningas ja astui muutaman askelen eteenpäin yhdessä molempien poikainsa kanssa.
Senjälkeen hän paljasti miekkansa ja sanoi lujalla ja miehekkäällä äänellä:
— Isän Jumalan, pojan ja pyhän hengen nimeen ja kaikkivaltiaan Jumalan voimasta ja vallasta, joka suo ja sallii meidän ja kaikkien meidän nuorten ja ruhtinaallisten perillistemme polvesta polveen hallita ja vallita teitä ja kaikkia alamaisiamme maan päällä, ojennamme me tämän oikeuden miekkamme todistukseksi, jonka kautta vannokaa.