Herrat ja piispat lankesivat polvilleen ja koskettivat kuninkaan miekkaa, lausuen kuninkaan saneleman valan, jonka Konrad von Pyhy oli kirjoittanut.
He vannoivat pysyvänsä kuninkaalle ja hänen nuorille perillisilleen uskollisina, suosiollisina, kuuliaisina ja vilpittöminä sekä suojelevansa heitä ja maata elämällään ja hengellään; he lupasivat suojella ja varjella miehekästä viisautta ja ritarillisia tekoja, eikä ylhäisten suosion eikä vihollisten mahtavan vastustuksen tai vaaran tai hädän pitänyt pakoittaa heitä luopumaan päätöksestään, vaan ainoastaan Jumalan ja kuoleman.
Taaskin veisattiin virsi ja juhlallisuus oli lopussa.
Sitte alkoivat kemut linnassa.
Kuninkaallinen perhe tervehti vieraitaan aivan niinkuin meidän päivinämme tavalliset ihmiset tervehtivät toisiaan.
Nykyajan kokemus osoittaa, että jota vähemmin ihmisissä on todellista suuruutta, sitä enemmän käyttävät he ulkonaisia juhlamenoja.
Mieliala juhlassa oli, kuten tavallisesti, iloinen ja hilpeä; nuoret tanssivat ja Margareeta rouva jutteli paikkakunnan rouvien kanssa talousaskareista; jokainen heistä piti kunniana saada kertoa kokemuksesta, jota eivät toiset vielä tunteneet, mutta tietysti kuunneltiin Margareeta rouvan kertomuksia suurimmalla innolla.
Kustaan oli tänään sangen vaikea tulla toimeen herrojen seurassa. Uskollisuusvala oli tehnyt huonon vaikutuksen, se oli uutta, se miellytti ruotsalaisia yhtä vähän kuin sen tekijä, von Pyhy itse.
Kun Kustaa huomasi mikä oli syynä mielialan raskauteen, kävi hän paikalla käsiksi asiaan ja kertoi aivan julkisesti, että hän aikoo järjestää Ruotsin hallituksen saksalaiseen malliin.
Joku läsnäolijoista epäili tuuman menestymistä.