— Saammepa nähdä! huudahti kuningas. — Sinut, Kustaa Olavinpoika, määrään minä maaherraksi ja teidät, piispa Sven, alikansleriksi. Teidän apunanne tulee olla neljä lautamiestä ja yksi sihteeri. Teidän tulee minun poissaollessani käyttää kuninkaan korkeinta tuomio-oikeutta, valvoa kruunun veronkantoa ja sen muuta omaisuutta, kuten läänintiluksia ja kartanoja sekä pitää silmällä yleistä järjestystä.
— Siihen vaaditaan suuria voimia.
— Minä olenkin aikonut asettaa "ratsastusmestarin ja ratsastavan ruodun", sanoi Kustaa. - Näiden tulee hyvillä hevosilla ja yllään metsästyshaarniskat ratsastaa pitkin maakuntaa, päästä päähän, kysyä jokaisen kulkijan ammattia ja asiaa, ottaa kiinni epäilyttävät henkilöt, jotka poikkeavat tavalliselta kulkutieltä ja vaatia jokaiselta kauppamieheltä matkustuskirje; tämä kirje on kirjoitettava hänen kotiseudullaan ja tulee siinä olla sen maaherran allekirjoitus, jonka maakunnassa matkustus tapahtuu; hänelle on myös tehtävä selko matkan tarkoituksesta.
Kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa kuuntelivat läsnäolijat kuninkaan sanoja, mutta vaikkeivät he mitään sanoneetkaan, niin huomasi Kustaa selvästi, etteivät hänen sanansa tehneet hyvää vaikutusta.
Kustaan ja hänen vieraidensa väli ei vielä milloinkaan ollut tuntunut niin kylmältä kuin tällä kertaa. Mutta kuningas oli saanut päähänsä, että hän von Pyhyn kautta tulisi tekemään maansa onnelliseksi ja — älkäämme unohtako sitä — siihen päämäärään tähtäsivät kaikki hänen ajatuksensa ja toivomuksensa. Harvoin ovat etevän persoonallisuuden teot olleet niin selväjärkiset kuin Kustaa Vaasan, vaikka hänellä, niinkuin muillakin, oli inhimilliset heikkoutensa.
Mustin pilkku hänen elämässään oli hänen rikoksensa vanhaa ystäväänsä ja uskottuansa, kansleri Lauri Antinpoikaa ja Olavi Pietarinpoikaa vastaan. Mutta emmehän me tunne hänen hiljaista katumustaan ja hänen omantuntonsa ehkä katkeriakin soimauksia. Hänellä oli suuria kiusauksia, hän kun tunsi sekä tietojensa että valtansa puolesta olevansa ympäristönsä yläpuolella. Vaikeaa oli olla tätä valtaa väärinkäyttämättä.
Koko hänen elämänsä oli ainoa työpäivä, mutta sen lepohetket harvat, ja koko hänen työnsä tarkoitti maan ja kansan hyötyä.
Hän eläytyi jokaisen säätyluokan elämäntapoihin, ei huvin vuoksi eikä voidakseen tiedoistaan kerskailla, vaan hyödyttääkseen jokaisen etuja.
Me tiedämme, että hän sekä sanoilla että töillä antoi talonpojille neuvoja maanviljelyksessä ja karjanhoidossa.
Samaten koetti hän hankkia ruotsalaisille kauppiaille kaikellaisia etuja suojelemalla ja varjelemalla ostajia nurkkakaupustelulta.